site language: suomi english

KOLME SARJAA KILPAILUELOKUVIA 

 

Nordisk Panoraman ohjelmisto koostuu pääasiassa kilpailuelokuvien esityksistä. Festivaalilla kilpaillaan kolmessa sarjassa: Paras pohjoismainen lyhytelokuva, Paras pohjoismainen dokumenttielokuva ja New Nordic Voices. NNV-palkinnon saa uusi lahjakas ohjaaja lyhyt- tai dokumenttielokuvasta. Lisäksi Euroopan ja Välimeren alueen kriitikoiden liitto FEDEORA jakaa palkinnon parhaalle lyhyelle dokumenttielokuvalle.

Kilpailuun voivat osallistua lyhyt- ja dokumenttielokuvat, jotka ovat pohjoismaista tuotantoa tai pohjoismaisen ohjaajan käsialaa. Elokuvien on täytynyt valmistua kuluvana tai edeltävänä vuonna, ja niissä tulee olla englanninkieliset tekstit.

Nordisk Panorama on kuulunut vuodesta 2011 alkaen niihin festivaaleihin, jotka voivat lähettää oman ehdokkaansa Yhdysvaltain elokuva-akatemian palkittavaksi. Parhaan pohjoismaisen lyhytelokuva -sarjan voittajalla on mahdollisuus päästä tavoittelemaan Oscar-palkintoa lyhytelokuvakategoriassa.

Vuoden 2012 Nordisk Panoraman kilpailuelokuvat julkistetaan heinäkuun puolivälissä. Samaan aikaan ilmoitetaan tuomaristot ja palkinnot.

Parhaat pohjoismaiset lyhyt- ja dokumenttielokuvat esitetään ja palkitaan Elokuvateatteri Plazassa, Oulussa syyskuussa.

Vuoden 2011 palkitut elokuvat löytyvät viime vuoden festivaalien sivuilta.